Kun neulepaita neulotaan ohuesta luonnonkuituisesta Wool Silk -villasilkkilangasta, on se mukava neulevaate käytettäväksi ihan vaikka vuoden jokaisena päivänä. Lyhythihaisessa paidassa on langan ansiosta elävä ja kauniin meleerattu väripinta, joka hohtaa kauniisti luonnonvalossa. Pitsineulepaidassa on pitsikuvioiden lisäksi myös luotettavaa sileää neuletta sekä lisäkoristuksena kierrejoustimella neulotut resorit. Mielenkiintoisina yksityiskohtina neuleessa on korkea helmaresori sekä aavistuksen pussimaiset hihat.
Pitsineulepaita neulotaan ylhäältä alaspäin. Kaarrokkeen pitsineuleen jälkeen työ jaetaan neljään osaan eli kahteen hihaan sekä etu- ja takakappaleeseen. Jotta kädenteitä saadaan neulottua korkeammiksi, neulotaan hetken aikaa taka- ja etukappaleet tasona pidemmiksi ja kummankin kappaleen sivuissa tehdään raglanlisäyksiä. Kun lisäykset ovat valmiit, taka- ja etukappaleiden silmukat yhdistetään jälleen yhteen ja samalla luodaan myös hihojen alle uudet silmukat miehustaa varten. Miehusta neulotaan suljettuna neuleena ja samalla neuleen sivuihin tehdään hieman muotoilua. Hihat neulotaan pyörönä ja niitä varten loput tarvittavat silmukat poimitaan etu- ja takakappaleiden raglansaumojen sivusta sekä kädentien reunasta. Neulepaita on malliltaan rennon väljähkö ja raglansaumat antavat neuleelle parempaa istuvuutta. Pääntien muoto on kaareva ja venemäinen.
Henny-pitsineulepaita
2353 Hjertegarn Wool Silk
Koko: S (M) L (XL)
Neuleen rinnanympärys: n. 89 (94) 99 (104) cm
Neuleen pituus: n. 53 (54) 57 (61) cm
Lanka: Hjertegarn Wool Silk (75 % villa, 25 % silkki, 50 g = 300 m)
Langanmenekki:
Keltainen (3019) / Harmaanruskea (3009) 3 (3) 4 (4) kerää
Puikot: 2,5 ja 3,5 mm pyöröpuikot 40, 60 ja 80 cm sekä 2,5 ja 3,5 mm sukkapuikot
Muut tarvikkeet: 2 silmukkamerkkiä, sovituskaapeleita silmukoiden siirtämiseen, päättelyneula
Neuletiheys: 26 s ja 32 krs sileää neuletta 3,5 mm puikoilla = 10 x 10 cm.
Tarkista tiheys huolellisesti mallitilkun avulla. Jos neulot liian tiukkaa, vaihda paksumpiin puikkoihin. Jos neulot liian löysää, vaihda ohuempiin puikkoihin.
Lankavaihtoehtoja:
Huom! Langanmenekki voi vaihdella eri lankavaihtoehtojen välillä.
- Merinopuuvillalanka: Wool Cotton, All Seasons
- Villalanka: Hjerte Fine Highland wool
- Pellavasekoitelanka: New Arezzo
- Bambupuuvillalanka: Blend Bamboo
- Alpakkalanka: Hjerte Alpaca
Ohjepäivitykset:
- 23.7.2023: Koko XL: lyhennettyjen kerrosten jälkeen keskelle eteen jää 20 neulomatonta silmukkaa; taka- ja etukappaleilla raglanlisäyksiä tehdään kummassakin sivussa joka 2. krs yht. 13 kertaa = 128 s.
- 14.5.2025: Lankavaihtoehdon nimi korjattu ohjeen alussa.
Tuotetiedot
| Tuotetiedot | |
|---|---|
| Brändi / valmistaja | Hjertegarn |
| Puikkosuositus mm | puikot 3.5 mm |
| Neuletiheys s/10 cm | 26 s / 10 cm |
| Tuotetiedot Ohjeet | |
|---|---|
| Erityispiirteet | Ylhäältä alas, Venepääntie, Kaarroke, Lyhyet hihat, Pintaneuletta, Pussihihat |
| Sesonki | Kesä |
| Tekniikka | Neulottu |
| Vaikeustaso | Keskitaso |
| Ohjeen kieli | suomi |
| Kohderyhmä | Naiset |













