Klikkaa tästä ja katso tekniikka- ja ohjevideoita malliin Storm Sweater.
Klikkaa aukeavalta sivulta Video-välilehteä, niin saat näkyviin 13 malliin liittyvää videota.
Storm Sweater on pitkähihainen neulepaita, jonka pintaa koristavat erilaiset pintaneulekuvioraidat. Paita neulotaan ylhäältä alas ja kokonaan pintaneuleena. Ensin neulotaan takakappaleen yläosa tasoneuleena ja samalla muotoillaan olat lyhennetyin kerroksin. Sitten poimitaan silmukat kummaltakin olalta etupuolen olkakappaleita varten, jotka neulotaan tasoneuleena. Kun olat ovat valmiit, ne yhdistetään etukappaleeksi. Kainalon kohdalla etu- ja takakappale yhdistetään ja vartalo-osa neulotaan suljettuna neuleena suoraan alaspäin. Hihojen silmukat poimitaan kädentien reunasta ja hihat neulotaan ylhäältä alas sukkapuikoilla tai pitkällä pyöröpuikolla, mikäli haluat käyttää magic loop -tekniikkaa. Pääntien reunus neulotaan joustinneuleena, joka käännetään kaksin kerroin nurjalle ja kiinnitetään neulomalla paikoilleen.
Tärkeää: Storm-paidassa neulotaan pintaneuletta, jossa on neljä erilaista kuvio-osiota. Neulo mallitilkku ennen kuin aloitat neuleen neulomisen mieluiten ohjeessa olevan pintaneuleen kaavion mukaan. Näin tiedät, onko suositeltu puikkokoko sopiva tuottamaan oikean neuletiheyden. Huomaa, että annetut mitat pätevät vain siinä tapauksessa, että neuletiheys on ohjeen mukainen ja sitä noudatetaan.
Koon valinta
Storm-paidassa on arviolta noin 26 cm väljyyttä pienemmissä ko'oissa. Suurempiin kokoihin mentäessä väljyysvara vähitellen pienenee. Koot XXS (XS) S (M) L (XL) 2XL (3XL) 4XL (5XL) on suunniteltu vastaamaan rinnanympärysmittaa 75–80 (80–85) 85–90 (90–95) 95–100 (100–110) 110–120 (120–130) 130–140 (140–150) cm. Valmiin paidan mitat on ilmoitettu ohjeen etusivulla. Ennen työn aloittamista mittaa itsesi, jotta osaat valita itsellesi parhaiten sopivan koon. Esimerkiksi: Jos rinnanympäryksesi (tai ylävartalon ympärysmitta leveimmästä kohdasta) on 90 cm, valitse tällöin koko S. S-koon puserossa rinnanympärys on 116 cm, joten esimerkkitapauksessa takin väljyysvara olisi 26 cm.
Koot: XXS (XS) S (M) L (XL) 2XL (3XL) 4XL (5XL)
Neuleen rinnanympärys: 108 (112) 116 (120) 120 (124) 132 (140) 152 (160) cm
Pituus: 56 (58) 60 (61) 62 (64) 66 (68) 70 (72) cm keskeltä takaa mitattuna (ei sisällä pääntien reunusta)
Neuletiheys:
20 s x 32 krs = 10 cm x 10 cm pintaneuletta 4 mm puikoilla.
Mittaa tiheys mallitilkun pesun ja pingotuksen jälkeen.
Ohjeen alkuperäiset langat ja menekki:
650 (700–750) 750 (750) 800 (800) 850 (850) 900 (950) g Sandnes Garn Peer Gynt (50 g = 91 m)
Lankamaailman lankasuositukset:
- Villalanka: Léttlopi
- Villasekoitelanka: Janne, Janne Space, Oiva (vanha laatu), Oiva (uusi laatu)
- Merinovillalanka: Viva, Extrafine Merino 90, Trend Merino, Soft Merino
- Merinopuuvillalanka: Merino Cotton, Lotta
- Pellavasekoitelanka: Linus
- Bambupuuvillalanka: Bommix Bamboo, Viking Bamboo
- Puuvillalanka: Bomull Sport, Bomull Sport Multi
- Alpakkasekoitelanka: Idun
Huom! Langanmenekki saattaa vaihdella eri lankavaihtoehtojen välillä.
Puikot:
3,5 mm pyöröpuikot 40 ja 80 ja/tai 100 cm sekä sukkapuikot
4 mm pyöröpuikot 40, 60 ja 80 ja/tai 100 cm sekä sukkapuikot
Takaisin ylös
Tuotetiedot
| Tuotetiedot | |
|---|---|
| Brändi / valmistaja | PetiteKnit |
| Puikkosuositus mm | puikot 4 mm |
| Neuletiheys s/10 cm | 20 s / 10 cm |
| Tuotetiedot Ohjeet | |
|---|---|
| Sesonki | Kevät, Syksy |
| Kohderyhmä | Nuoret, Aikuiset, Naiset |
| Erityispiirteet | Ylhäältä alas, Pitkät hihat, O-pääntie, Pintaneuletta |
| Tekniikka | Neulottu |
| Vaikeustaso | Keskitaso |
| Ohjeen kieli | suomi |
| Designer | Mette Wendelboe Okkels |













